Kahvila, jossa kohtasin tänään menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. |
Media-alan konkari Jorma Pilke |
Oma tieni toimittajaksi
Olin
jo 14-vuotiaana päättänyt ottaa selville, kuinka jutut päätyvät
lehtiin, kuka ne valitsee ja millä perusteilla. Sama koski koko
mediamaailmaa, joka 1970-luvulla käsitti lähinnä lehdistön,
radion ja television. Kännyköitä tai internettiä ei ollut vielä
keksitty. Sosiaalisesta mediasta nyt puhumattakaan. Elämä
keskiluokkaisessa perheessä, jossa kulisseja pyrittiin pitämään
pystyssä keinolla millä hyvänsä, opetti myös huomaamaan valheen.
Varsinkin kun lähiympäristöstä löytyi kaikenlaisia keskiluokkaisia perhehelvettejä.
Unohdin
kuitenkin teini-ikäisenä, elämää ahmiessani, koko kutsumukseni.
Minua vetivät enemmän puoleensa moottoriteiden varsilla palavat
nuotiot, hippielämä italian rannoilla, liftaaminen, katuteatteri,
rockfestarit ja kaikki muu kiva. Asia painui siis vuosiksi unholaan.
Jorma
Pilke on mies, joka otti minut avustajaksi yleisradion nuorten
toimitukseen 1980 -luvulla. Muistan kuinka hain kesätoimittajaksi
ensimmäisen ja viimeisen kerran. Vuosi oli 1983 ja olin itse
19-vuotias. Vastausta odotellessani perustin eläinkaupan ensimmäisen
aviomieheni kanssa. Kun Yleisradiosta tuli sitten soitto, että
minulle olisi käyttöä, niin kerroin että olin jo ehtinyt perustaa
yrityksen. No, Jorma tuli käymään kaupassa ja hämmästeli kuinka
paljon olin ehtinyt kahdessa viikossa saada aikaan. Hän heitti
ilmaan ajatuksen, että voisin jättää mieheni hoitamaan liikettä
ja tulla radioon töihin. Kävin tutustumassa Pasilan toimitukseen,
mutta toimittajan ura ei tuolloin päässyt käynnistymään. Minulla
oli ohjelmaideoita, mutta olin turhan lapsellinen, tuittupäinen ja
liian kiinni kaupassani. Muutaman kuukauden kuluttua huomasin odottavani lasta.
Sain
ensimmäisen lapseni 20-vuotiaana, ja silloin jouduin tosiasioiden
kanssa vastatusten: minusta ei ollut pidemmän päälle hanttihommien
tekijäksi eikä oman yrityksen pyörittäminen vauvan kanssa
onnistunut. Kaipasin älyllisiä haasteita elämääni. Joten menin
takasin koulun penkille. Päätin opiskella lääkäriksi, koska olen
matemaatiisesti lahjakas ja jonkun verran mukavuudenhaluinen. Eli en
joutunut pänttäämään vuosilukuja enkä opettelemaan ulkoa
reaaliaineiden kirjoja. Olin tuossa vaiheessa jo melko kriittinen
painettua sanaa kohtaan. Suoritin lukion nopeassa tahdissa. Pitkä matematiikka ei tuottanut ongelmia, päinvastoin: ratkoin avaruusgeometrian tehtäviä samalla tavalla kuin muut ristisanoja lehdistä. Kirjoitin kyllä pitkän matematiikan lisäksi vielä
reaalinkin, koska arvelin pärjääväni hyvin yleistiedolla – ja
olin oikeassa.
Kohtalokas
häämatka
Menin
uudestaan naimisiin (eri miehen kanssa) kesällä 1988 ja
häämatkamme suuntautui Rooman kautta Bangkokiin sekä Singaporeen.
Thaimaassa kiinnitin huomiota prostituutioon ja muuhun ihmiskauppaan.
Löysin englanninkielisen sosiologin tekemän tutkimuksen Thaimaan
prostituutiosta, paksun kirjan, paikallisesta kirjakaupasta. Luin
sen. Vierailimme useissa paikoissa, joissa myytiin ihmisiä. Ja
lisäksi keskustelin monien heidän kanssaan. Suurin osa heistä ei
osannut kirjoittaa, mutta he puhuivat jonkun verran englantia. Olin
järkyttynyt näkemästäni ja kuulemastani. En osannut oikein enää nauttia luksusluokan hotellissa asumisesta, en hienoista ravintoloista ja
muusta saamastani huomiosta. Minulla oli tuolloin vaalea tukka ja Bangkok oli aivan erilainen kuin nykyään.
Lensimme
Bangokista Singaporeen ja lentokoneessa koin eräänlaisen valoilmiön
ja tiesin, että minusta ei tulisi lääkäriä vaan toimittaja.
Tahdoin kertoa totuuden. Mielestäni lehdistössä olevat artikkelit
Thaimaasta olivat valheellisia ja kiiltokuvamaisia. Ja
todennäköisesti sama koskisi muitakin elämän alueita. Vanha epäilyni painettua sanaa kohden nosti taas päätään.
Kun
pääsimme Suomeen niin hakeuduin Lähiradion kurssille. Asuimme
tuolloin perheeni kanssa opiskelija – asunnossa. Ryhdyin Kuitinmäen
Hoasin kohdetoimittajaksi ja kävin Hoasin toimittajakoulun lisäksi myös muita lyhyitä media-alan kursseja. Tammikuussa 1989 suunnistin Ylöjärvelle Voinmaan
Opistoon Uuden tiedottamisen tehokurssille, joka kesti kuukauden.
Kurssilla sattui olemaan Yleisradion aluetoimittajia. Sain myytyä
kurssilla tekemäni radio-ohjelmat ja koulutuksen päättyessä minulla oli Radio- ja TV-
toimittajien pressikortti jo melkein taskussa. Suosittelijat
löytyivät kurssikavereista. He hankkivat minulle myös
hakulomakkeen ja allekirjoittivat sen valmiiksi. Minun täytyi vaan
tehdä ensin pari radio-ohjelmaa lisää. Tiesin heti keneen minun kannattaisi ottaa yhteyttä.
Toinen
yritys Yleisradiossa
Kurssin
jälkeen soitin Jorma Pilkkeelle. Hän toimi silloin Yleisradiossa nuorten
ohjelmien tuottajana. Hän muisti minut heti. Ihmettelin sitä hieman
silloin, koska aika moni muukin varmasti halusi radiotoimittajaksi ja
kuvittelin hänen saavan yhteydenottoja jatkuvasti. No, pääsin
seuraamaan kun Olga Ketonen ja Tapio Kujala tekivät ohjelmaa.
Istuimme Taiteilijakahviossa Pasilassa. Jompikumpi heistä sanoi,
että olisi hyvä jos joku lähtisi Lahden MM-kisoihin tekemään
juttua, mutta kun ei ole ketään. Puutuin keskusteluun ja sanoin että mä voin mennä. Ja niin
minä sitten seuraavana päivänä sullouduin aamuvarhaisella
Pasilassa radiotalon pihalla bussiin, joka oli täynnä
urheilutoimittajia. Näin minä tulin alalle. Yliopisto-opinnot sun
muut suoritin vasta kun olin varma, että niihin kannattaa satsata.
Kerran
toimittaja aina toimittaja
Jorma
Pilke on tällä hetkellä eläkkeellä, mutta kun kuuntelin tänään
hänen kesken olevia projektejaan ja suunnitelmiaan, niin huomasin
istuvani lajitoveria vastapäätä. Minun oli niin helppo olla hänen
seurassaan. Loistavaa, että hän tuli vastaan kaverini Facebook
-sivujen kautta. Sosiaalinen media on joskus tosi hyvä juttu!
Ainakin minulle.
Tässä kolme linkkiä, joita pidän tutustumisen arvoisina:
Jorma Pilkkeen haastattelu: Lapin Radio, Pe 16.3.2012, klo 10.25
Sain
monta arvokasta neuvoa, joista olen kiitollinen. Olen itse myös
vapaa-aikanani auttanut muutamia ihmisiä eteenpäin antamalla heille
ohjausta kirjoittamisessa, lehtikuvaamisessa tai muissa viestintään
liityvissä asioissa. Tällainen tutorointi on antanut minulle
itselleni todella paljon. Toivon, että myös minua auttavat ihmiset
saavat siitä jotain itselleen.
Tärkeintä
on olla olemassa toinen toiselleen. Elää tässä ja nyt. Kaikissa
ihmissuhteissa. Joskus minä tarvitsen eteeni ihmisen, jolle voin
puhua vapaasti missä minä menen tämän kirja -projektini
kanssa. Ihmisen, jolle ei tarvitse vääntää kaikkea rautalangasta
ja joka ymmärtää mitä puhun. Jos jään yksin, niin minä hukun
kaikkiin niihin tapahtumiin, ihmisten kertomuksiin, niiden
herättämiin mielikuviin sekä tunteisiin. Koen, että ympärilläni
tapahtuu niin paljon kaikenlaista. Olen kiitollinen siitä, että
minulla on olemassa näitä ihmisiä. Tähän asti olen osannut
valita oikein.
Minun
oli tarkoitus kirjoittaa tänään lyhyesti kohtaamisestani Jorma
Pilkkeen kanssa, koska olemme viimeksi tavanneet yli 20 vuotta
sitten. Ja siitä että oli aika hämmentävää huomata, että
jotenkin tuntee toisen vaikka aikaa on kulunut niin paljon ja moni
asia on muuttunut. Mutta tästä tuli nyt
tällainen.....kirjoittaminen on ajattelemista.
Tästä tapaamisesta jäi niin hyvä olo! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti