Kuvasäveltämiseen tarvittavat kamat kasassa! Ja vähän asiaa arvoista

Olen aivan innoissani! Kaivoin esiin vanhoja kuvasävellyksiä, joita tein muistisairaiden ihmisten kanssa vuosina 2009 – 2011. Kyllä alkoi veri virrata. Yhtäkkiä kaikki mukavat ja mielenkintoiset hetket kuvasäveltämisen parissa syöksyivät mieleeni. Ihanat muistot.

Kokosin kaikki sävellyttämiseen liittyvät materiaalit yhteen salkkuun. Löysin myös kaksi kansiota, joihin valmiit teokset laitetaan. Suunnitelmissa on sävellyttää aina kahta henkilöä samalla viikolla.Tein myös kuvasävellykseen itselleni ruotsinkieliset ohjeet. Homma ei tunnu lainkaan vaikealta. Se riittämättömyyden tunne, mitä aikaisemmin tunsin, on poissa. Tiedän kyllä sen, että kaikki eivät kykene sävellyspuuhaan eli olen realisti. Mutta aion kokeilla kaikkien kanssa! Toivon myös että yhteistyömme Mailan, hoitajan, kanssa tulee sujumaan hyvin. Nyt minulla on selvät kuviot miten toimimme.

Maltan tuskin odottaa millaisiin tarinoihin pääsen käsiksi. Se tässä työssä on juuri parasta, että mitään ei voi tietää etukäteen. Siis musiikkiteosten sisällöistä. Todellista seikkailua mielen, kuvien ja musiikin maailmassa.

Taide on taikasana silloin kun se viedään käytäntöön vuorovaikutuksen välineeksi.

Löysin helposti kuvasäveltämiseen sopivia kuvia omasta arkistostani. Sävellytän hoivakodin asukkaita ainoastaan Jungfruskäristä otetuista kuvista ja kirjani päähenkilön kuvista.

Kerään vielä värikynät, lyijykynän, terottimen ja pyyhekumin kasaan ja siinä onkin koko setti valmiina ensi viikkoa varten.

Näistä kuvista lähtee vielä uskomattomia tarinoita liikkeelle!
Eipä käynyt mielessäni kun napsin kuvia Jungfruskärissä yli kymmenen vuotta sitten.
Keskellä oleva Alicen kuva on julkaistu kirjassa Jungfruskär i Skiftet.
 Kuva on peräisin Alicen omasta kotialbumista.

Onko joku arvokkampi kuin joku toinen

Tiedän, että monien ihmisten on vaikea ymmärtää sitä, että muistisairaat ihmiset antavat minulle niin paljon mielihyvää, kun työskentelen heidän kanssaan. Asia on käsittämätön varsinkin sellaiselle henkilölle, joka kamppailee kotona asuvan dementoituneen läheisensä kanssa, joka valvottaa öisin ja on hyvin haastava. En minäkään pitänyt äitini kanssa olemisesta, se oli yksi vaikeimpia asioita elämässäni. Tunsin suurta helpotusta kun hän viho viimein sai paikan suljetusta dementiayksiköstä. Olin kuitenkin aloittanut musiikkiterapian opinnot jo ennen äitini diagnoosia ja minulla oli kokemus siitä, kuinka antoisaa työskentely heidän parissaan voi olla. Tiesin siis sen, että henkilökunnasta löytyy aina ihmisiä jotka oikeasti rakastavat työtään ja henkilöitä joita hoitavat.

Olen keskustellut hoitohenkilökunnan kanssa tästä asiasta useissa eri laitoksissa ja hoivakodeissa. Useat hoitajat olivat pahoittaneet mielensä siitä, että media muokkaa ihmisten mieleipiteitä siihen suuntaan, että hoitajat suunnilleen vihaavat työtään, Ja jos eivät vihaa niin purkavat ylirasittuneisuutensa asukkaisiin. Ymmärrän heidän mielipahansa, sillä tuollainen arvostelu on asiatonta, se loukkaa ja aiheuttaa arvottomuuden tunnetta.

Onkohan joku näistä väreistä tai kuvionuoteista arvokkaampi kuin joku toinen?
Mikä ääni on arvokkain? Tai mikä niistä kuvasävellyksistä,
 joissa näitä värejä käytetään apuna säveltämisessä.